keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ukkohalla-Paljakka ajot 2017

Ukkohalla – Paljakka Ajot
14.1.2017 Hyrynsalmi, Ukkohalla
MD4 2 x 35km




Meidän startti. (c) Jouko Mikkonen
Hieno viikonloppu takana, joka opetti taas paljon uutta harrastuksesta ja koirista. Paljon mietitytti, että riittääkö meidän treenaus määrät tuolle matkalle kun on ollut huonoja kelejä ja yksinkertaisesti kiireinen loppuvuosi muuttojen yms kanssa (ahh.. niitä ihania tekosyitä), mutta mukaan lähdettiin. Jännittänyt en juurikaan muuta kuin lähtöjä, sillä meillä on selkeästi eniten kehitettävää niiden kanssa. Koirilla kun tuo maltti ei ole mikään paras odottaessa. Helppoahan se kotona on, mutta aina kun on muita niin kierrokset nousee kummasti. Toivottavasti siihenkin vielä kokemusten, harjoitusten ja iän myötä tulee malttia. Uralla koirat toimi kuitenkin todella hienosti. Suunta oli hienosti eteenpäin koko matkan ajan, mutta pientä hyytymistä näkyi viimeisen 15km aikana. Paljon opittavaa vielä, mutta koirat kyllä toimii ikään ja kokemukseen nähden erinomaisesti. Motivaatio tekemiseen oli koko kolmikolla mahtava ja kaikki ohitukset meni aivan nappiin. Kolmantena koirana valjakossa juoksi Neatut Atauserk'Lu Kissiani "Hilma".Hilma teki töitä niin tasaisesti ja sen työskentelyä oli ilo seurata.  Omat koirat juoksivat koko matkan parina johdossa. Ura oli hyvä ja vaihteleva, jossa nousuja riitti 👍 Näillä eväillä saavutimme RNB2 luokasta pronssia ja koirille REK2 tulokset.

Uralta

(c) Miranna Vento


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti