sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ensimmäiset kisat

Pyryllä tuli tarvittava ikä (18kk) täyteen tammikuussa, joten ilmoitin meidät ensimmäisiin kisoihin Ohkolan talviajoihin 1-2 koiran luokkaan. Tarkoituksena oli lähteä hakemaan kokemusta niin itselle kuin koiralle.

Viimeiset pari viikkoa jännitettiinkin, että mahtaako kyseisenä kisapäivänä olla edes lunta, sillä välillä keli oli kovin keväinen ( yhdet treenit mentiin jo pyöräpelillä) ja edeltävällä viikolla oli maa täysin jääkenttänä. Lunta kuitenkin satoi ja kisat saatin järjestetyksi.

Lauantai aamuna keli oli nollan tuntumassa, joten arvattavissa oli, että vauhdit eivät meidän kohdalla tule olemaan päätä huimaavia. Matkaan lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin hakemaan puuttuvaa kisakokemusta :)

Kisapaikalla olimme ajoissa ja saimme vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa ja seurata isompien luokkien lähtöjä. Tunelma oli mukava ja kisajännityskin hieman helpotti keskustelujen lomassa.

Meidän startti oli viimesenä eli ohituksia ei ollut matkalla tiedossa. Kun odottelimme vuoroa lähtöviivan läheisyydessä oli Pyry jo niin innoissaan lähdössä jokaisen koirakon perään kun näki koirien lähtevän lähtöalueelta uralle. Ääntä siis riitti starttia odotellessa. 

Meidän osalta lähtö onnistui hienosti ja Pyry ampaisi vauhdilla eteenpäin. Koko matkan (noin 4km) Pyry eteni hienosti, poikeuksena pari merkkausta matkalla. Yhdessä kohtaa reittiä hieman hämmennystä aiheutti reitin varrella ollut kuvaaja, jota piti hieman kummastella.

Kuva Auvo Kuusinen

Maaliin tultiin vauhdilla Pyryn kuullessa tuttuja ääniä ja yhden kisajärjestäjän kanssa naureskelimme maalialueella Pyryn suurelle innolle jatkaa matkaa. Pyryn mielestä matka loppui selkeästi kesken, mutta hyvä näin päin kuin että olisi ollut aivan poikki.

Maaliin tulo.



Ensimmäisestä kisasta jäi hyvä mieli meille molemmille, joten en usko, että tämä jää ainakaan viimeiseksi kisaksi vaikka en niin kisailuviettinen olekkaan. Mukavaa vaihtelua arjen ohella ja pääsee testaamaan koiria erilaisissa tilanteissa. 

Sijoituksena malamuuttien 1.sija ja kokonaiskilpailun 11.