sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Naglin ensimmäinen vetolenkki
Niin se aika rientää! Tänään pääsin itse kokeilemaan uutta actionkameraa kun kickbiken eteen laitettiin molemmat pojat. Naglille tämä oli ensimmäinen kerta Pyryn vierellä. Muutaman kerran olen Naglin kanssa mennyt juosten ennen tätä. Pojat selvästi oli hieman hämmillään ja närppivät toisiaan, mutta positiivinen kokemus tästä jäi varmasti molemmille. Matka ei ollut pitkä, mutta kokemus sitäkin tärkeämpi. Tästä on hyvä jatkaa!
lauantai 26. joulukuuta 2015
Vetotreenejä
Pyryn kanssa on vetotreenit edistynyt roimasti viime aikoina. Innostus on pysynyt korkealla ja keskittyminen tekemiseen on parantunut huomattavasti. Enään ei nenä haahuile pientareille läheskään niin usein ja motivaatio vetämiseen on kasvanut. Tässä pieni tyylinäyte: matkaa kertyi 8,5km ja keskinopeus pysyi hyvänä koko matkan (10,7km/h). Video on kovin huono laadultaan, eikä mikään turvallisin tapa kuvata puhelin kädessä. Onneksi tähänkin on tulossa muutosta, sillä joulupukki toi lahjaksi ihan actionkameran.
Paljon on tapahtunut pienessä ajassa
Nyt on hieman päivitetty blogin ulkoasua kun on kerrankin aikaa vapaiden myötä.
Muutoksia arjessa on ollut useita, mutta niistä tärkeimpänä on varmastikkin uuden laumanjäsenen saapuminen. Nagli on Roudan veli ja se muuttikin meille kokeilun merkeissä noin kuukausi sitten. Nagli on osoittautunut reippaaksi ja oppivaiseksi malamuuttipennuksi.
Nopeaan aikatauluun Naglin muuttamiseen meille vaikutti useampikin seikka. Päälimmäisenä kuitenkin Naglin ikä, sillä Nagli oli meille tullessaan 5kk ja oli tärkeää saada pojat tottumaan toisiinsa vielä ennen Naglin "uhmaikää". Alku olikin hieman jännitteitä täynnä ja Pyry irvisteli Naglille aina kun vain liian lähelle uskaltautui. Parin ensimmäisen päivän jälkeen tilanne alkoi kuitenkin tasaantumaan ja lenkeillä pojat jo kirmasivatkin yhdessä pitkin metsiä. Vasta reilu viikko sitten päätimme uskaltaa kokeilla jättää pojat keskenään kun olimme pois kotoa eli siihen asti olivat pojat olleet eri tiloissa kun emme olleet vahtimassa. Jännitys oli suuri kun kotiin saavuin ensimmäisen kerran. Mietin jo mielessäni niitä hampaiden reikiä, mitä pojat olisivat voineet toisiinsa tikata. Kuitenkin vastassa oli kaksi iloista muuttia, joiden hännät vispasivat, eikä mitään kinastelun merkkejä ollut ilmassa eikä iholla! Tämän positiivisen kokemuksen jälkeen ovat pojat saaneet nauttia toistensa seurasta meidän työpäivien ajan.
Naglin kanssa arkeen totutteleminen on ollut yllättävänkin helppoa ja Nagli on omaksunut nopeasti uuden elämäntyylin. Reipas poika, jonka kasvua on hienoa seurata. Aika näyttää mitä tästä hurmurista kuoriutuu. Naglin kasvu on kiihtynyt viime viikkoina hurjasti ja nyt 6kk ikäisenä painoa on 27,4kg ja säkä on 60cm.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)